5.4.2020
Helsingin kaupungin strategiaan (2017-21) on nostettu linjaus kehittää kaupunkiympäristöä liikkumiseen ja aktiivisuuteen kannustaviksi ja edistää liikkumista kouluissa. Suunnittelimme periaatteen mukaan Tehtaankadun ala-asteen koulun pihan, jonka asfalttikenttämäinen piha muutettiin suunnittelun avulla liikunnalliseksi koulupihaksi.
17.8.2018
Teimme kaupallisen selvityksen Karhunkaatajan ja Roihupellon kaava-alueesta, jossa selvitimme alueen kaupallisten palveluiden markkinatilannetta ja tulevia hankkeita. Kokosimme myös suunnitteluperiaatteita, miten lähipalvelu-keskuksesta saadaan kaupunkimainen keskus.
14.8.2018
WSP laati Vuokatin länsirinteen maanomistajalle konseptisuunnitelman, jossa esitettiin uuden tyyppistä, tärkeimmät luonnon arvot huomioivaa, rinneaktiviteettien ja palvelukylän yhteen sovittamista.
10.8.2018
Laadimme Jyväskylän keskustan kaupallisen nykytilan analyysin ja kehittämispotentiaalin ja -tarpeiden arvioinnin Jyväskylän Keskustavisio 2030 -työn tausta-aineistoksi.
9.8.2018
Tampereen kaupungin yleiskaavoitus suunnittelee kaupunkiraitiotiehen liittyviä uusia potentiaalisia asuin- ja palvelualueita. WSP on laatinut neljä vaihtoehtoista maankäytön suunnitelmaa Ruotulan alueelle 2015-2018.
8.8.2018
Östersundomin yleiskaavaehdotuksen kaupan palveluverkon suunnittelu ja vaikutusten arviointi –työn tavoitteena oli Östersundomin yleiskaavan kaupan ratkaisujen mitoittaminen ja sijoittaminen toimivuutta edistävästi sekä palveluverkon vaikutusten arviointi.
7.8.2018
Suunnittelimme Helsingin Itä-Pasilan Sähköttäjänpuiston toiminnallisen, laadullisen ja ilmeen uudistamiseen tähtäävän yleissuunnitelman ja rakennussuunnitelman käsittäen mm: kasvillisuuden, kiveykset, kalusteet, valaistuksen, ulkokalusteet aitaukset ja leikkivälineet.
6.8.2018
Helsingin Itäkeskukseen sijoittuvan Stoan aukion perusparannus alkoi kesäkuussa. Hankkeen tavoitteena on nostaa aukion laatutasoa, tehdä aukiosta elävä kaupunkitila, tuoda alueen asukkaita yhteen sekä nostaa koko Itä-Helsingin imagoa.
3.8.2018
Helsingin 16 vanhaa metroasemaa on tarpeen kunnostaa ja niissä olevat liiketilat ottaa entistä aktiivisemmin käyttöön. HKL haluaa parantaa matkustajien matkakokemusta ja tarjota paremmat oheispalvelut. Teemme kaikille metroasemille hankesuunnitelman ja kaupallisen kehittämissuunnitelman.