Sähköttäjänpuisto avattu!

By Juho, 31.8.2018

Itä-Pasilan Sähköttäjänpuistossa vietettiin avajaisia keskiviikkona 29. elokuuta. WSP toimi suunnittelijana Sähköttäjänpuiston peruskunnostuksessa. Suunnitelma sisälsi maisema-arkkitehti-, arkkitehti-, rakenne- ja valaistussuunnittelua. Toimeksianto saatiin rakennusyhtiö YIT:ltä, joka toteutti puiston kunnostuksen 100-vuotislahjana Suomelle. Suunnittelutyö tehtiin juhlavuoden 2017 aikana yhteistyössä YIT:n ja Helsingin kaupungin kanssa. YIT oli kerännyt alkuvuodesta 2017 kansalaisten ja asiantuntijoiden avulla kokoon Enemmän elmämää pihapiireihin –konseptin, jota hyödynnettiin puiston kunnostussuunnitelmassa.

Suunnitelmasta erotettiin kolme eri toiminnallista aluetta: aktiivinen, sosiaalinen ja hiljainen. Suunnitelman keskeisin kohta on luonnonkivestä suunniteltu tasonvaihtorakenne, joka toimii sosiaalisen alueen solmukohtana. Aktiiviselle alueelle suunniteltiin uusia leikkivälineitä, mm. Lappset lahjoitti puistoon interaktiivisen Memo-leikkivälineen. Koirapuiston ja leikkipaikan aidat uusittiin ja istutuksia vaihdettiin laajalta alueelta. Sosiaaliselle alueelle tuotiin lisää istumapaikkoja ja uutena elementtiä ulkokuntoiluvälineitä.

Lisämausteen suunnitelmaan tuo myös WSP:n suunnittelema erikoisvalaistus. Puistoa varten suunniteltiin Suomi 100 –lyhdyt, jotka luovat tunnelmaa sosiaaliselle alueelle, ja leikkialueelle on tulossa gobo-valaisin.

YIT järjesti avajaisjuhlaan yhdessä paikallisten järjestöjen kanssa monipuolista ohjelmaa koko illaksi. Illan huipensi puiston viralliset avajaiset ja tulishow. Tunnelma juhlassa oli iloinen ja ihmiset ottivat heti puiston omakseen – väkeä riitti puiston jokaisella toiminta-alueella.

WSP:n suunnitteluryhmään kuuluivat Matti Tapaninen, Arto Kaituri, Katarina Mäntyoja, Mia Erlin, Tuomas Vuorinen ja Emmi Turkki. Lisätietoja saa Matti Tapaniselta.